Mun feromoneissa on vikaa. Ne ei toimi kuin varattuihin miehiin, junnupoikiin tai ihmisiin jotka ei kiinnosta mua. Sinkkuelämä tuhoaa harhakuvitelman uskollisista parisuhteista. Neljä ensimmäistä poikaa/miestä*, joiden kanssa oli säätöä, oli kaikki varattuja.
Tapasin muutama viikko sitten luennolla mukavan pojan. Jäätiin heti juttelemaan tunniksi ja tullaan todella mutkattomasti juttuun. Kuinka usein sitä löytää täysin tuntemattoman ihmisen, jonka kanssa kaikki kolahtaa heti kohdalleen? Poika kertoi kiertoteitse olevansa varattu, mutta ollaan siitä huolimatta käyty kaljalla ja lähetellään lähes päivittäin tekstareita ja sähköpostia. Poika ei ikinä mainitse tyttöystäväänsä eikä puhu mistään asiasta me-muodossa. Myöhemmin paljastui, että kyseessä on varmaan jonkin sortin etäsuhde. Mitään fyysistä kontaktia ei ole ollut eli teknisesti kukaan ei ole pettänyt ketään. Mutta eikö se melkein ole pahempi, että alkaa kehitellä toista kunnon ihmissuhdetta?
Kutsun poikaa varapoikaystäväksi: se on vähän kuin 15 vuotta kestänyt suhde, josta fyysinen läheisyys on kuollut, mutta tottumuksesta raportoidaan toiselle päivän tapahtumia ja lähetetään keskellä yötä viestejä siitä, että on päässyt turvallisesti kotiin vaikkei oltais oltu samassa paikassakaan. Sekottaa vaan sinkkutytön ajatuksia, kun ei tiedä mitä se toinen oikein haluaa ja sitten sitä yrittää tulkita ristiriitaisia viestejä (toisaalta ollaan tosi kaverillisia ja toisaalta flirttejä). Täytyy vaan hokea itselleen, että muista se on varattu ja ajatella toisen huonoja ominaisuuksia ettei päästä itseään ihastumaan liikaa.
Mulla ei kyllä ole mitään aikomusta toisten parisuhteeseen sotkeutua. Ehkä tässä on vaan kaksi jokseenkin yksinäistä ihmistä, niin on kiva, kun joku on arkipäivinä kiinnostunut omista jutuista ja elämän tapahtumista. Eikä se parisuhde estä toiseen ihmiseen ihastumista. Tänään tuli tarpeellinen muistutus siitä, että tässä ollaan kakkosen asemassa. Lähetin avautumisviestin huonosta päivästä, enkä saanutkaan tyypillistä usean viestin vastausta ja piristystä. Ei mitään. Taitaa olla tyttöystävä kylässä.
---
* Minkä ikäisenä se muutos tapahtuu, että pojasta tulee mies? Jotain 20 ja 30 välillä?
perjantai 6. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti