"Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa"

Niin heitti elämä taas takaisin kultakalamaljaan kiertämään kehää. Sinkkuus on täällä taas kahden vuoden, josta vuosi avoliitossa, jälkeen. Mietin blogin perustamista ja löysin tämän vajaat 5 vuotta sitten tehdyn pohjan.

Samat asiat ärsyttävät edelleen:

• Laiskuus ja aikaansaamattomuus on edelleen hallitseva piirre
• Wake Up Light ei vieläkään toimi herättäjänä
• Kaverit, jotka eivät vaivaudu ilmoittamaan, etteivät aiokaan tulla sovittuun tapaamiseen tai ilmoittavat paria tuntia ennen tapaamista
• Korvikepoikaystävä on edelleen elämässä mukana, joskaan ei niin suuressa osassa. Jossain vaiheessa sinkkuutta lakkasin vastaamatta hänen seksiviesteihinsä. Aluksi niiden lähettely oli jännää ja toi kivaa piristettä sinkkuelämään. Kun sinkkuutta oli jatkunut jo pitkään, alkoi olla suuri läheisyyden kaipuu. Sellaisessa tilanteessa varatulta ja siinä vaiheessa jo isäksi tulleelta mieheltä saadut viestit eivät lämmitä. Saivat olon tuntumaan vain entistä pahemmalta ja entistä yksinäisemmältä. Seksiä en sinkkuna juurikaan kaivannut, mutta kainaloa kyllä. Niinpä vastasin vain arkisiin viesteihin enkä niihin vihjaileviin.

Uusia ärsytyksen aiheita:

• Puhumattomat miehet. Miten voi olettaa, että parisuhteessa jokin asia paranee, jos ei kerro toiselle mikä on vialla? Kahden vuoden suhteen jälkeen erotessa, onkin sitten kiva, kun nostetaan esille tapahtumia parin kuukauden tapailun jälkeen. Eikö asiasta olisi voinut silloin mainita, niin toinen osapuoli olisi voinut edes yrittää muuttaa käytöstään?
• Töiden hakeminen. YT-aika näkyy työmarkkinoilla ja työttömyyttä on kestänyt 4 kuukautta. En ikinä kuvitellut joutuvani työttömäksi, kun koulutusta ja työkokemustakin löytyy. Olen pudonnut huonoon rakoon, olen liian pätevä tiettyihin tehtäviin, mutta liian juniori toisiin.
• Opinnot. Miten se gradu voi edelleen olla kesken? Työelämä imi mukanaan ja gradu on ollut tauolla 2 vuotta. Työttömyys on laiskistanut, enkä ole avannut gradua tänä keväänä. Olympialaiset seurasin hyvinkin tarkasti.

Ikää on tullut lisää. Nyt ollaan jo lähempänä 35:tä kuin kolmeakymppiä. Vauvakuume on tapissa eli sinkkuus ei sovi tähän hetkeen.

Muka ihana herätys

Ostin eilen wake-up lightin ja kuvittelin tänään herääväni iloisen pirteänä auringon nousuun ja musiikkiin ja valmiina työpäivään. Ja pyh. En huomannutkaan mitään valon lisääntymistä, ja kun radio meni päälle, ei sieltä tullutkaan mitään musiikkia, vaan juontaja sattumalta huusi jotakin. Aivan karmiva shokkiherätys!

Aiemmin yöllä olin jo kertaalleen herännyt uneen, jossa miehen ääni huusi: Ja nyt herätys! Havahtuessani istumaan olin varma, että kämpässäni on joku ulkopuolinen.

Taitaa olla pe 13. päivän kirouksia.

Eniten ärsyttää...

• Oma saamattomuus. Miten on voinut koko päivä kulua nukkuen, netissä ja tv:n parissa. Piti siivota, tehdä koulujuttuja yms. Miten ihminen voi olla näin laiska? Ja kuinka paljon päiväunia sitä voi päivässä tarvita, kun nukkuu 9h yöunet? Kävin tunnin verran valmentamassa ja se oli ainoa saavutukseni tänään.
  
• Ohareita tekevät kaverit. Jos sovitaan jotain, niin pidetään siitä sitten kiinni. Vielä nolompaa, kun ei ole kaverilla edes pokkaa laittaa tekstaria ettei jaksa/halua tms. Siinä sitä sitten odotellaan koko ilta vastausta puheluihin ja tekstareihin eikä toisesta kuulu mitään. Ja tähän liittyy ärsytys siitä, että odottelun takia missaa toiset bileet.
• Kaverit, jotka hehkuttaa tulevia bileitä porukassa, jossa kaikki eivät ole saaneet kutsua niihin. Tosi ajattelematonta käytöstä ja yritän aina vaihtaa puheenaihetta, jos huomaan tällaisen tilanteen. Samaan sarjaan kuuluu ihmiset, jotka vaikka juhannuksena hehkuttaa, kuinka kivaa edellisenä vuonna on ollut samassa paikassa. Voisiko keskittyä nykyhetkeen?
• Huomata bussipysäkillä, että kengässä on reikä ja taivaalta sataa vettä/räntää.
• Ihmiset, jotka soittelee kesken mun päiväunia. Exä soitti tänään vain 3 kertaa kahden tunnin päikkäreiden aikana.
  
• Turhat koulutukset. Vietin koko lauantain koulutuksessa, jossa ei opittu yhtään mitään. Aamusta tehtiin kolmessa ryhmässä ryhmätyöt ja sen jälkeen kierrettiin neljä kierrosta, niin että joku aina selitti, mitä siinä ryhmässä oli pohdittu (eli joku pisteistä käytiin kahteen kertaan). Sitten ryhmätyöt käsiteltiin vielä yhdessä. Ja se oli koko päivän anti. Olisin voinut kotonakin keksiä alkuperäisestä aiheesta kolme asiaa ja miettiä mitä niistä tulee itselle mieleen. Argh, ja tämän takia en saanut nukkua aamulla pitkään.
  

PS. Lauantaina tuli viesti varapoikaystävältä, jossa selitti olleensa kilometrien päässä kännykästään, eikä siksi voinut vastata. Tänään juteltiin fb:ssä. Kutsui itseään korvikkeeksi. Ehkä munkin täytyy käyttää sitä nimeä.

Feromonit

Mun feromoneissa on vikaa. Ne ei toimi kuin varattuihin miehiin, junnupoikiin tai ihmisiin jotka ei kiinnosta mua. Sinkkuelämä tuhoaa harhakuvitelman uskollisista parisuhteista. Neljä ensimmäistä poikaa/miestä*, joiden kanssa oli säätöä, oli kaikki varattuja.

Tapasin muutama viikko sitten luennolla mukavan pojan. Jäätiin heti juttelemaan tunniksi ja tullaan todella mutkattomasti juttuun. Kuinka usein sitä löytää täysin tuntemattoman ihmisen, jonka kanssa kaikki kolahtaa heti kohdalleen? Poika kertoi kiertoteitse olevansa varattu, mutta ollaan siitä huolimatta käyty kaljalla ja lähetellään lähes päivittäin tekstareita ja sähköpostia. Poika ei ikinä mainitse tyttöystäväänsä eikä puhu mistään asiasta me-muodossa. Myöhemmin paljastui, että kyseessä on varmaan jonkin sortin etäsuhde. Mitään fyysistä kontaktia ei ole ollut eli teknisesti kukaan ei ole pettänyt ketään. Mutta eikö se melkein ole pahempi, että alkaa kehitellä toista kunnon ihmissuhdetta?

Kutsun poikaa varapoikaystäväksi: se on vähän kuin 15 vuotta kestänyt suhde, josta fyysinen läheisyys on kuollut, mutta tottumuksesta raportoidaan toiselle päivän tapahtumia ja lähetetään keskellä yötä viestejä siitä, että on päässyt turvallisesti kotiin vaikkei oltais oltu samassa paikassakaan. Sekottaa vaan sinkkutytön ajatuksia, kun ei tiedä mitä se toinen oikein haluaa ja sitten sitä yrittää tulkita ristiriitaisia viestejä (toisaalta ollaan tosi kaverillisia ja toisaalta flirttejä). Täytyy vaan hokea itselleen, että muista se on varattu ja ajatella toisen huonoja ominaisuuksia ettei päästä itseään ihastumaan liikaa.

Mulla ei kyllä ole mitään aikomusta toisten parisuhteeseen sotkeutua. Ehkä tässä on vaan kaksi jokseenkin yksinäistä ihmistä, niin on kiva, kun joku on arkipäivinä kiinnostunut omista jutuista ja elämän tapahtumista. Eikä se parisuhde estä toiseen ihmiseen ihastumista. Tänään tuli tarpeellinen muistutus siitä, että tässä ollaan kakkosen asemassa. Lähetin avautumisviestin huonosta päivästä, enkä saanutkaan tyypillistä usean viestin vastausta ja piristystä. Ei mitään. Taitaa olla tyttöystävä kylässä. 

---
* Minkä ikäisenä se muutos tapahtuu, että pojasta tulee mies? Jotain 20 ja 30 välillä?

Ja siitä se sitten lähti...

Asun elämäni ensimmäistä kertaa yksin. Muutin kotoa suoraan exän kanssa yhteen ja elettiin avoliitossa lähes 7 vuotta.

Havaintoja ensimmäisen puolen vuoden ajalta:

• Olen todella sotkuinen. Tämän olen tiennyt aina, mutta laajuus paljastuu vasta, kun ei ole ketään siivoamassa.
• En muista ikinä viedä roskia, vaikka asettelisin ne barrikaadiksi ulko-oven eteen. Kiipeän vain vuoren yli kiireellä yrittäessäni ehtiä ajoissa jonnekin (kouluun, töihin, treeneihin).
• Ennen ajattelin, että Vuokraa aviomies -palvelut ovat turhia. Eivät ole. Vielä en ole testannut, mutta lähellä oli, kun totesin, etten yllä edes keittiötikkailta vaihtamaan palanutta lamppua. (-> blogin nimi)
• Jääkaapissa ei ole ikinä ruokaa, kun kukaan ei käy kaupassa. Toisaalta taas ostettu ruoka menee vanhaksi, kun kukaan ei ole syömässä.
• Oma rauha on ihanaa!